Hei vaan kaikille pitkästä aikaa!
Mun ulkoasuremppa kesti moninkertaisesti odotettua kauemmin, mutta luulen sen tehneen oikeestaan aika hyvää, sillä se sai mut miettimään asioita oman elämän sekä blogin kannalta. Mun on lähiaikoina tehtävä isoja, elämää mullistavia päätöksiä, koska oon ottanu isoimman askeleen ja päättänyt saada oman elämäni kuntoon.
Tää mun bloggaaminen on jotenki tuntunut feikiltä. Sellasta kiiltokuvakansi-meininkiä, missä kerron mun ns. arjesta, kaikki on hyvin ja jee jee ja vaikka kaikki ei olis hyvin, ignooraan sen olankohautuksella ja sanon reippaana tyttönä, että kaikki kyllä järjestyy, vaikka musta ei tuntuisi siltä. Niin yltiöpositiivista. Oon unohtanut sen miksi alunperin päätin perustaa blogin. Halusin kirjoittaa omista tuntemuksistani, niistä syvimmistä ajatuksista, joita sisälläni on ja jotka odottavat vain ulospääsyä. Niistä ajatuksista joista ei välttämättä pysty puhumaan kenekään kanssa kasvotusten, mutta silti tarvitsee jonkinlaista tukea käydäkseen ne uudestaan läpi.
Oon aina halunnu kirjoittaa kasvoilla, niin että lukija saa jonkinlaisen otteen siitä ruudun takana olevasta ihmisestä ja luulen, et osittain sen takia ei oo ollu helppo avautuu, vaikka tietää tarvitsevansa sitä. Jotenki must tuntuu, että siinä pelkää menettävänsä jotain. Voi nimittäin olla, ja onkin, hyvin mahdollista, että sun tutut (ja varsinkin ne, joidenka et ehkä haluis tietävän sun elämästä mitään) lukee sun blogia ja aattelee susta vaikka mitä, mutta loppujen lopuksi, ketä kiinnostaa? Se on sun elämäs, sinä itse teet itestäsi sen kuka oot, kukaan muu ei voi määrätä sitä. Miksi siis pitäis feikata ja olla joku helvetin superihminen koko ajan, jonka elämä on vaan sateenkaaria ja vaaleanpunasia yksisarvisia ja vain ja ainoastaan sen takia, että susta pidettäis? Niimpä. Ei siinä ookkaan mitään järkeä, mutta voisin jopa väittää, että 90% ihmisistä tekee niin, jollain tasolla. Sit on ne muutama rohkee, joka kulkee tasan omia polkujaan ja joita joko rakastetaan tai vihataan, mutta niitä ei kiinnosta, ne on sujut itsensä kanssa. Sellanen mäki haluan olla. Näiden ajatusten saattelemana oon päättänyt, ettei mun tarvitse miellyttää ketään, mä oon tasan se kuka aion olla, ainoastaan itseäni varten.
Jännän äärellä. Elämässä oppii jossainkohtaa muutaman asian. Sen, että sillä on oikeasti väliä, mitä muut ajattelee. Jokainen haluaa muiden hyväksyntää ja olla pidetty. Sitten ymmärtää sen, että kaikkia ei voi miellyttää. Ei voi sanoa, errä olen minä, eikä mua kiinnosta muiden mielipiteet. Koska kiinnostaa kuitenkin. Mutta ei voi myöskään olla mielin kielin koka suuntaan, vaan pitää löytää itsearvo, itsensä kunnioitys ja voima seistä onuen päätöaten ja mielipiteiden takana, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joku mielenaäpahoittaja loukkaantuu. Omana itsenä oleminen, on kovin duuni ikinä. Mulla oli hirveä dilemma siitä, aloitanko kokonaan uuden blogin, jotta mun ei tarvitsisi selittää viimeistä puolta vuotta kenellekään vai jatkanko vanhaa blogia, hyväksyen omat virheeni. Päätin jatkaa vanhaa ja niellä ylpeyteni, sillä se on myös osa mun ja Bennyn matkaa, enkä saa sitä takaisin tai pyyhittyä. Omana itsenä oleminen on omien virheiden myöntämistä itselleen ja muille. Osa ihmisistä saattaa pitää huonona hevosenomistajana, mutta tiesät itse mikä on totuus. Eikä sitä totuutta voi haudata piiloon nuiden katseilta. Kun sen myöhemmin voittaa, tunne on parempi, kun siitä on ollut avoin. Tämä kommentti nyt luisui sivuraiteille, pointti oli siis se, että tsemppiä omien ajatusten selvittämiseen ja sen oikean tien löytämiseen oman itsensä kanssa. Tiedät millainen minä olen, se ei ole helppoa, mutta rehellisyys itselleen ja muille helpottaa kummasti :)
VastaaPoistaMulla on aina ollut se, että oon kauheesti välittäny mitä muut ajattelee, varsinkin ihmiset joita en tunne. Nyt oon alkanu enemmän miettimään syitä siihen ja lapsuudestahan sekin tulee. Jokainen meistä haluaa jollain tasolla olla pidetty, ihan niin kuin sanoit. Mä yritän nyt päästä siihen, etten välitä mitä musta puolitutut ajattelee, ainoastaan mulle tärkeiden ihmisten mielipide kiinnostaa. En tiiä onko se ihan tyhmä tavoite, mutta siihen yritän pyrkiä, niin säästyn itsekkin suuremmalta mielipahalta, koska tosiaan, kaikkia ei vaan pysty - eikä pidä, miellyttää. Kiitos Hanna pitkästä ja valaisevasta kommentista :>
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaNiin ja ole hyvä vain kommentista. Tämä tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen, itsetutkiskeleva henkisen kasvun blogi, jota jään mielenkiinnolla seuraamaan :)
Poistatää ei nyt toimi. ed kommentissa jonka sitten poistin, kun en huomannu et olit vastannut, pyysin siis anteeksi krapulassa kännykällä tehtyä kommenttia joka on hyvin selvästi typoutunut oikein huolella :D
PoistaAamen! Näin se pitää olla. Lisäksi olen huomannu, että kun aukaisee suunsa jos on joku ongelma tms. niin ihan yllättävältäkin taholta saattaa tulla apua. :)
VastaaPoistaTotta! Hankalinta mulle on ollut sen avun ottaminen vastaan ja nyt vihdoin kun on saanut nieltyä oman ylpeytensä, tuntuu ettei olekkaan niin yksin. Jääräpäänä eläminen ei oo kyllä aina helppoa! :D
Poista